Nuorten ja lapsiperheiden on nyt aika saada tukea
Hämeen Sanomat
Anu Kankaansydän-Lahtinen

Riihimäen kehityssuuntiin kaupunginhallituksessa Vasemmistoliiton paikalta vaikuttava VR Cargon kuljetuspäällikkö Rauli Hirviniemi joutuu myöntämään, ettei kaupunki hyvästä sijainnistaan ja vuosia jatkuneista odotuksistaan huolimatta ole lähtenyt odotetulla tavalla kasvuun. Odottelun sijaan nyt
on toiminnan aika.
- Meillä on kaksi vuotta aikaa lyödä Riihimäki läpi houkuttelevana, halpana, palveluja tarjoavana ja ennen kaikkea ajallisesti lähellä Helsinkiä sijaitsevana asuinkaupunkina. Kun oikorata valmistuu, Mäntsälä ja Lahti nousevat vetovoimaisiksi kilpailijoiksi jopa ajallisesti. Rauli Hirviniemi uskoo kaupungin markkinoinnin onnistuvan näyttävästi ensi vuonna, joskaan ei halvalla. Yksi syy kaupungin väkiluvun soutamiseen paikoillaan löytyy syntyvyydestä. Valtion 1990-luvun politiikka vei lapsiperheiltä sekä kunnallisverotuksen lapsivähennykset että lapsilisien reaalikasvun.
- Riihimäellä syntyneiden määrä on tänä vuonna vain puolet viimevuotisesta. Se ei ole ihme, kun ajattelee kuinka tiukalla nuoret lapsiperheet ja varsinkin opiskelevat lapsiperheet elävät. Nyt olisi koko valtakunnassa aika huomata heidän taloudellisen tuen tarpeensa, Rauli Hirviniemi sanoo.
Jo teini-ikäisenä 1960-luvun muutosten keskellä politiikasta kiinnostunut Hirviniemi on pitänyt vuosien saatossa kiinni kommunistisista perusajatuksistaan eikä ole hävennyt taistolaismenneisyyttään. Vaikka Neuvostoliitto hajosi ja kommunistisen järjestelmän virheet myönnettiin, kommunismin ajama tasa-arvon ajatus ei ole kadonnut.
- Neuvostoliitossa ja Itä-Euroopassa proletariaatin diktatuuri toteutettiin väärin vallanhimon sokaistua johdon. Sinällään kommunismin periaatteet siten kuin Lenin ne on kirjoittanut ovat oikeassa.
Kun Rauli Hirviniemi nuorena kummasteli demarivetoisen Helsingin kaupungin satamatyöläisten kielteistä asennetta Kemin, Haminan ja Kotkan satamalakkoihin vuonna 1972, muodosti hän ajatuksensa solidaarisuudesta ja päätyi kommunistisen puolueen jäseneksi vuonna 1975.
-SKP:n hajoamisen jälkeen vuonna 1990 liityin Vasemmistoliiton jäseneksi. Haluan edelleen tehdä työtä heikompien eteen. Kaikki eivät pärjää yhteiskunnassa omin avuin, joten heidän on saatava asioidensa ajamiseen apua.Nyt pitäisi huomata nuorten ja nuorten lapsiperheiden tarpeet.
Rauli Hirviniemi valmistautuu taistelemaan nuorten eteen myös Vasemmistoliiton kansanedustajana, mikäli hänet Riihimäen osaston esityksestä nostetaan Etelä-Hämeen ehdokkaaksi.


Rauli Hirviniemen taistelu tasa-arvon puolesta ei lopu koskaan
RS Pia Herme


Riihimäkeläiselle kaupunginvaltuutetulle ja nyt myös kansanedustajaehdokas Rauli Hirviniemelle oli jo teini-ikäisenä selvää, kenen joukossa seisoa ja kenen lippua kantaa. Radikaali nuorisoliike ja rauhanliike imaisivat hänet mukaansa 70-luvun alkuvuosina. Taistolaisvaihettaan ei Rauli Hirviniemi
häpeile nytkään, eikä aatteen paloa suuremmin järisyttänyt reaalisosialismin kaatuminenkaan pari vuosikymmentä myöhemmin. Hirviniemen aatemaailman ydin kun on yhä tallella:
- Vähäosaisten ja yleensä ihmisten tasa-arvon puolesta taistelun allekirjoitan edelleen. Sen eteen voi tehdä töitä hyvin myös parlamentaarisessa demokratiassa, hän korostaa.
Rauli Hirviniemen mukaan puolustettavaa riittää nyt taas enemmänkin, sillä pohjoismaista hyvinvointia on viime vuosikymmeninä murennettu kovaa vauhtia.
- Nuoret ja lapsiperheet ovat tätä nykyä maamme vähäosaisia. Etenkin jos nuori perheellinen vielä opiskelee, on perheen toimeentulo tosi niukkaa. Lapsivähennykset on poistettu, mutta vastaavasti luvattuja lapsilisien korotuksia ei ole tehty. Heikko taloudellinen tilanne ei houkuta perheiden
perustamiseen, mikä näkyy jo syntyvyyden selvänä laskuna, hän huolehtii.

Agressiivisempaa markkinointia

Kotikaupunkinsa taloudenpitoa hän tarkastelee tätä nykyä verraten positiivisin silmin.
- Ongelmanamme on se, ettei kaupunki ole kasvanut kuten odotettiin. Markkinointiin olisi satsattava nykyistä agressiivisemmin. Siinä saisi näkyä selvemmin, miksi Riihimäellä eläminen ja asuminen olisi kaikin puolin kannattavaa. Asunnot ovat täällä halvempia kuin esimerkiksi Hyvinkäällä. Puhutaan hyvistä yhteyksistä, mutta joskus voisi pistää esitteisiin ja mainoksiin ihan käytännön esimerkkejä siitä, kuinka nopeasti ja monta kertaa tunnissa tänne voi matkustaa pääkaupunkiseudulta, Hirviniemi sanoo.
Riihimäki elää markkinoinnissa etsikkoaikaansa, sillä pian oikorata kiidättää potentiaaliset muuttajat Lahteen. Oikorataa Hirviniemi pitää puhtaana aluepoliittisena vetona Lahden seudun hyväksi.
Pääsystä aluekeskusohjelmaan Hirviniemi odottaa hieman enemmän kuin tähänastisesta yhteistyöstä.
- Kuntien yhteistyössä tällä seudulla on ongelmana se, että meillä on kaksi keskusta, Riihimäki ja Hyvinkää, jotka kilpailevat keskenään, vaikka juhlapuheissa yritetään väittää toista, hän napauttaa.
- Uskon, että ennen pitkää alueella on edessä kuntaliitoksia. Todennäköisesti Loppi tai Hausjärvi liittyy meihin tai sitten molemmat, hän tuumaa.

Politiikkaa, teatteria ja historiaa vapaa-aikana


Kunnallispolitiikka vie Rauli Hirviniemen vapaa-ajasta leijonan osan, sillä Hirviniemen tapana on ottaa kulloisetkin tehtävänsä vakavasti. Tärkeitä rentoutumiskeinoja ovat erityisesti historiaa käsittelevien
kirjojen lukeminen ja teatteri. Teatteri on ollut hänen ja vaimonsa Erjan yhteinen harrastus siitä lähtien kun parin tiet yhtyivät Nuorisoliiton riennoissa. Myös syntymäpäiväänsä hän viettää teatterin merkeissä, sillä ystävät ja sukulaiset on kutsuttu juhlimaan Herajoen työväentalolle. Siellä poika Aku
Hirviniemi ja tämän kollega Janne Kataja ovat luvanneet järjestäneet ohjelmallisen illanvieton sankarin kunniaksi.

 

Paluu edelliselle sivulle